Reitit
5.1.2021

Halti ja hylätyt rinkat

Vuosittainen "etsi itseäsi" -reissu oli taas alkamassa, olihan nimittäin heinäkuu. Aika oli jo sopivasti mullannut muistot edellisen vuoden Hetta-Pallaksen osalta, ja kaipuu betoniviidakosta Lapin erämaahan oli kova. Tänä vuonna olimmekin ottaneet tavoitteeksi Suomen korkeimman huipun Haltin valloituksen.

Retkivalmistelut

Reissua alettiin luonnollisesti suunnitella jo hyvissä ajoin, lähes viikko ennen lähtöä. Kukaan täysjärkinenhän ei aja autolla Turusta Kilpisjärvelle (tai muuallekaan Lappiin), joten edellisenä vuonna olimme lanseeranneet "yöjuna Turusta" -konseptin. Turusta siis yöjunalla Rovaniemelle, ja seuraavana aamuna Rovaniemeltä bussilla vaelluskohteeseen. Säästää kuulemma aikaa, vaivaa, energiaa, hermoja ja luontoa. Näin ollen iskimmekin juna- ja bussiliput tilaukseen, ja samalla hengenvedolla varasimme myös hotellihuoneen Kilpisjärveltä ajatellen viiden päivän mittaisen vaelluksen jälkeistä yötä. Mikäänhän ei tunnu vaelluksen jälkeen yhtä hyvältä kuin sauna, viiden ruokalajin illallinen sekä hotellin sänky.

“ Tarvittava ruokamäärä pääsi yllättämään. ”

Ennen lähtöä ohjelmassa oli vielä ruokien suunnittelu ja valmistus. Vanhoina kulinaristeina olemme aina kuivattaneet omat ruokamme vaellusta varten. Tänä vuonna kuivattavaksi valikoitui muun muassa jauhelihaa, kasviksia, sieniä sekä mansikoita. Ilmeisesti kuivatukseen olisi tarvittu kuitenkin kiertoilmauuni, sillä lähes viikon mittaiselle vaellukselle (ja kolmelle nälkäiselle miehelle) tarvittava ruokamäärä pääsi yllättämään allekirjoittaneen, ja suurin osa kuivattavista ruokatarvikkeista homehtui uuniin. Mukaan saatiin onneksi kuitenkin mansikat, osa kasviksista sekä vähän jauhelihaa. Loppuosa tarvittavasta ruoasta täydennettiin kaupan säilykeosastolta. Kantapään kautta oppii parhaiten.

Turusta Kilpisjärven kautta Saarijärvelle

Matka alkoi perjantaina 17.7 Turun päärautatieasemalta. Kauan odotettu loma oli alkamassa, ja hymy oli herkässä. Dumppasimme tuhansien eurojen rinkkamme suomalaiseen rehellisyyteen luottaen junan hattuhyllylle ja siirryimme ravintolavaunuun. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme olikin Tampereella, missä vaihdoimme junaa ja odotimme yöjunan lähtöä noin parin tunnin ajan. Odotuspaikaksi valikoitui luonnollisesti läheinen Sokos Hotel Torni, jonka huipulta ihastelimme Tammerkoskea ja muita Tampereen ihmeellisyyksiä. Maailma oli selkeästi meille avoinna.

Seuraava aamu avautui (nopeammin kuin arvasimmekaan) Rovaniemen rautatieasemalta. Taputtelimme toisiamme selkään hyvin valitusta lähestymisstrategiasta sekä yöjuna-konseptista, ja siirryimme aamupalabuffetille läheiseen kahvilaan. Parin tunnin päästä hyppäsimme bussiin, ja kuuden tunnin lähestyminen Kilpisjärvelle sai alkunsa. Onneksi mukana oli laadukasta kirjallisuutta sekä vähintään yhtä laadukkaita juttuja. Eipä aikakaan, kun Eskelisen Lapin linjojen linja-auto karautti Kilpisjärven retkeilykeskuksen pihaan, ja kolme innokasta nuorta miestä könysi rinkkoineen pihalle.

Lauantai-ilta oli aluillaan, ja Lappi näytti absoluuttista parastaan. Ennen reissulle lähtöä olimme pelonsekaisin tuntein katsoneet sääennusteita, jotka lupasivat kaatosadetta lähes jokaiselle vaelluspäivälle. Eskelisen perävalojen vielä vilkkuessa totuus näytti kuitenkin toisenlaiselta. Aurinko paistoi, lämpötila oli lähes parikymmentä astetta ja läheinen Saana-tunturi hohkasi lämpöä ilta-auringon valossa. Hyttysetkin olivat ilmeisesti siirtyneet autuaammille metsästysmaille. Vaellus näytti sillä hetkellä helpolta ja mukavalta, ja aloitimmekin noin 12 km iltavaelluksen kohti ensimmäistä yöpymispaikkaamme Saarijärveä.

Kulinarismin lisäksi vaellusporukkamme on myös taipuvainen vahvaan hedonismiin. Tästä syystä olimmekin jo etukäteen varanneet itsellemme yöpymistuvat Kilpisjärvi-Halti väliltä. Näin ollen pääsisimme aina lämpimään tupaan kuivattelemaan, voisimme nukkua pitkään sekä ennen kaikkea tehdä rauhassa ruokaa, keitellä kahvia, syödä eväitä sekä keskustella kanssavaeltajien kanssa.

“ Kääriytyessämme makuupussiin ensimmäisen vaelluspäivän jälkeen totesimme, että elämä voisi olla huomattavasti paskempaakin. ”

Lähestyessämme Saarijärveä tapasimmekin jo ensimmäiset kanssavaeltajat, joiden kanssa myöhemmin jaoimme vaellusreissun iloja sekä suruja. Ilta-auringon kullatessa maisemaa saavuimme Saarijärvelle, jossa pulahdimme uimaan hyiseen Lapin järveen sekä kokkasimme iltaruuaksi ankanrintaa. Kääriytyessämme makuupussiin ensimmäisen vaelluspäivän jälkeen totesimme, että elämä voisi olla huomattavasti paskempaakin.

Saarijärvi-Meekojärvi-Pitsusjärvi

Seuraavina kahtena vaelluspäivänä pääsimme nauttimaan vaelluksen tuottamasta flow-tilasta sekä kenties Suomen kauneimmista maisemista. Puhelimet laitoimme luonnollisesti lentokonetilaan ja pyrimme saavuttamaan zen-tilan askeltamalla rinkkojen kanssa kohti aina seuraavaa tunturin lakea. Ensimmäiset vaelluspäivät (sekä rinkassa keikkuvat säilykepurkit) tuntuivat hieman selässä, niskassa sekä lantiossa, mutta eipä aikaakaan kun kaksi päivää oli vilahtanut ja saavuimme Pitsusjärvelle.

Matkalle mahtuivat muun muassa Suomen Niagaraksikin kutsuttu Pitsusköngäs, joka lienee yksi Suomen korkeimmista vesiputouksista. Pitsuskönkään juurella pidimme useamman tunnin mittaisen kahvi- ja virkistystauon. Lisäksi pulahdimme uimaan aina tilaisuuden tullen, nautimme Lapin virtaavasta ja maailman puhtaimmasta juomavedestä sekä uppouduimme erämaan saloihin kaikin mahdollisin keinoin. Maisematkin olivat enemmän kuin vaikuttavia.

Pitsusjärvi – Halti

Pitsusjärveltä aloitimme kivikkoisen nousun kohti Halti -tunturin juurella sijaitsevaa Haltin tupaa. Maisemat ja olosuhteet alkoivat muuttua hiljalleen entistä arktisemmiksi, ja vaellusporukkamme hilpeys alkoi saavuttaa uusia srtatosfäärejä. Kuulimme myös hurjia huhuja kanssavaeltajilta; seuraavalle päivälle olisi luvassa kaatosadetta sekä rankkaa sumua, joka veisi näkyvyyden lähes nolliin. Tämä oli meille hyvin mielenkiintoinen tieto, sillä viimeisen vaelluspäivämme tarkoituksena olisi ensin huiputtaa Halti ja jatkaa matkaa tämän jälkeen Haltin huipulta kohti Norjan puolella sijaitsevaa parkkialuetta. Parkkialueelle olisi noin 15 km matka merkkaamatonta vuoristoa, ja käytännössä homma tulisi suorittaa perinteisesti kartan sekä kompassin avulla. Rokkasumussa siitä tulisi varmasti mielenkiintoista.

“ Seuraavalle päivälle olisi luvassa kaatosadetta sekä rankkaa sumua, joka veisi näkyvyyden lähes nolliin. Jouduimme turvautumaan perinteiseen karttaan ja kompassiin. ”

Saavuimme illan suussa Haltin tuvalle ja panimme merkille olosuhteiden muutoksen. Tuuli ja sade yltyivät, lämpötila lähenteli nollaa ja sumu alkoi vallata ympäröiviä laaksoja. Tarkistimme kompassin ja kartan, laitoimme vaellustarvikkeet valmiiksi aamua varten ja istuimme Haltin tuvan portaille ihastelemassa luonnon karua voimaa. Kaikessa mystisyydessään Haltin tupa oli yksi hienoimmista yöpymispaikoista, jossa olemme ikinä olleet.

Hylätyt rinkat

Seuraava aamu valkeni juuri sellaisena, kuin kanssavaeltajamme olivat mananneet. Rokkasumu täytti koko ympäristön, taivaalla satoi jäätävää tihkua ja lämpötila lähenteli nollaa. Lähes jännittyneinä aloitimme kapuamisen kivirakassa kohti Haltin huippua.

Pitkällisen kipuamisen ja useiden läheltä piti -liukastumisen jälkeen saavuimme lopultakin Haltin huipulle. Valitettavasti maisemat jäivät matkalla ja Haltin huipulla näkemättä rokkasumusta johtuen. Löimme nimemme huipulla sijaitsevaan Haltin valloittajat -kirjaan, ja aloimme sihtaamaan suuntaa kompassin ja kartan avulla kohti 15km päässä Norjan puolella sijaitsevaa parkkialuetta. Kartasta ei siinä säässä tosin ollut sen suurempaa apua näkyvyydestä johtuen, joten jouduimme turvautumaan pelkästään kompassin apuun. Tiedostimme myös, että puhelinten kuuluvuus sekä akkutilanne olivat noilla leveyspiireillä hyvin vajavaisia.

Haltin huipulta lähdettäessä myös ympäröivä maasto muuttui entistä vaativammaksi. Tunturit alkoivat muuttua vuoriksi, ja välillä laskeuduimme ja nousimme lähes pystysuoria vuorenrinteitä, kompassia orjallisesti noudattaen. Toisinaan jouduimme kyseenalaistamaan oman suuntavaistomme ja kompassin toimivuuden, mutta onneksi uskomme säilyi vahvana. Näkyvyys oli maksimissaan noin 10 metrin luokkaa, joten suurempia taikatemppuja ei tuossa säässä pystynyt tekemään suunnistamisen tai kartanluvun suhteen.

“ Kipusimme läheiselle rinteelle etsimään kuuluvuutta sekä soittamaan hätäpuhelua, sillä ilmiselvästi jotain erikoista oli tapahtunut. ”

Yllättäen edessämme avautui sinne kuulumaton näky. Keskellä kivikasoja seisoi hylättynä kaksi täyteen pakattua rinkkaa. Osa varusteista, kuten makuupussit, oli revitty rinkkojen ulkopuolelle. Rinkan omistajia tai ihmisiä ei näkynyt mailla halmeilla. Huutelimme sekä teimme tutkimuksia lähialueilla, mutta mitään ei kuulunut. Lopulta kipusimme läheiselle rinteelle etsimään kuuluvuutta sekä soittamaan hätäpuhelua, sillä ilmiselvästi jotain erikoista oli tapahtunut. Olosuhteet olivat nimittäin aivan karmeat ja eksyminen tuossa säässä oli todellinen riski myös kokeneelle vaeltajalle.

Selitimme tilanteen sekä Suomen hätäkeskukselle että Norjan nødsituasjoncentranelille, mutta heidän mukaansa mitään ei ollut tehtävissä – ihmisiä ei oltu ilmoitettu kyseisellä alueella kadonneeksi. Helpotukseksemme koordinaattimme saatiin kuitenkin talteen, jotta tilanteeseen voitaisiin mahdollisesti myöhemmin reagoida. Huutelimme vielä lisää sekä etsimme lähialueelta elonmerkkejä, mutta lopulta jouduimme jatkamaan matkaamme kohti 10 km päässä sijaitsevaa parkkialuetta – muutoin jäätyisimme vuoristoon.

Useiden tuntien raastavan vaelluksen jälkeen selvisimme lopulta Norjan puolella sijaitsevalle parkkialueelle, mistä paikallinen taksiyhtiö tuli meidät noutamaan sekä viemään takaisin sivistyksen pariin Kilpisjärven hotelliin. Spekuloimme rinkkojen kohtaloa koko taksimatkan ajan, eikä mysteeri ole vielä tähän päiväänkään mennessä selvinnyt. Kenties kanssavaeltajat olivat vain turhautuneet vanhoihin varusteisiin, ja hankkineet tuliterät lainavarusteet Katveelta (hehhheheh). Tietojemme mukaan ihmisiä ei kuitenkaan ole ilmoitettu kadonneeksi tuolla alueella eikä minkäänlaisia tutkimuksia aiheesta ole aloitettu, joten hylättyjen rinkkojen mysteeri säilynee ikuisesti.

Ja voin kertoa, että sauna, viiden ruokalajin illallinen sekä hotellin sänky maistuivat tuona(kin) iltana varsin makoisalta.

Jatka lukemista

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla retkeilytrendeistä

Valmis paketti stressittömään seikkailuun