Pakettiautolla Lappiin - Etätöitä eräilyn ohella
Reitit
12.11.2020

Pakettiautolla Lappiin - Etätöitä eräilyn ohella

Lyöttäydyin ystäväni seuralaiseksi pieneen ruskaretkiseurueeseen, johon kuului ystäväni Julian ohella hänen hyvät ystävänsä Anna ja Andy. Mukaan pääsi myös Annan ja Andyn ihana Iitu-koira, joka lopulta osoittautui koko reissun suurimmaksi tähdeksi.

Suuntana Hetta-Pallas

Lähdimme matkaan Helsingistä sunnuntaina 13.9. klo 4.45, sillä matkustimme pakettiautolla ja arvioitu ajomatkamme Hetta-Pallakselle oli n. 16 tuntia. Kerroin reissuseurueelle kolaroineeni jokaisen auton, jolla olen ajanut, joten en valitettavasti päässyt tällä reissulla ratin taakse. Ajomatka kului siis mukavasti ainakin omalta osaltani ja saavuimme Annan isovanhempien mökille vielä ennen pimeän tuloa. Suunnitelmanamme oli majoittua koko viikko kyseisellä mökillä ja tehdä sieltä päiväreissuja hieman sään ja yleisen fiiliksen mukaan.

Olimme kaikki hieman väsyneitä pitkästä ajomatkasta, joten otimme maanantai aamun melko rennosti. Iltapäivällä aurinkoinen sää kuitenkin houkutteli meidät kävelylle ja päädyimmekin lopulta kävelemään n. 10 kilometrin matkan. Maisemat olivat huippukauniita ja ruska oli Hetalla ehdottomasti kauneimmillaan. Olin valinnut tälle kävelymatkalle todennäköisesti maailman epämukavimmat kengät, joten rakkobingo avattiin jo heti ensimmäisenä päivänä. En ole kovinkaan kokenut eräilijä, joten tästä viisastuneena ensi reissulle muistan pakata mukaan kunnolliset vaellukseen tarkoitetut kengät.

Etätöitä ennen telttayötä

Vietimme tiistaiaamupäivän Julian kanssa etätöitä tehden, minkä jälkeen lähdimme reippailulle eräälle Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa sijaitsevalle tunturille. Sää näytti jälleen hyvältä, joten päätimme myös etsiä itsellemme telttapaikan ja yöpyä siellä. Tunturireippailussamme kesti n. 2,5 tuntia ja näimme reitin varrella paljon poroja. Tunturilta palattuamme haimme rinkkamme ja telttavarusteemme autolta ja lähdimme etsimään yöpymispaikkaa Vuontisjärven rannalta. Löysimme lopulta järven rannalta lähes puolivahingossa täydellisen majoittumispaikan ja päätimme jäädä siihen. Pussipestopastaa kaikille ja nukkumaan. Olimme Julian kanssa ostaneet uudet talvimakuupussit ja yöllä tuli todettua että vähempikin olisi näihin lämpötiloihin riittänyt.

Hyvin nukutun telttayön jälkeen heräsimme keskiviikkoaamuna järven rannalta ja palasimme mökille. Keskiviikko oli lopulta lempipäiväni koko reissussa, sillä lähdimme iltapäivällä kohti Kilpisjärveä ja Saanaa. Taisimme saapua Saanalle vasta n. klo 17 aikaan, mutta meillä oli onneksi hyvin aikaa kiivetä ennen pimeän tuloa. Näkymät auringonlaskun aikaan olivat ihan henkeäsalpaavan kauniita ja otin Saanalta n. 860 maisemakuvaa.

“Auringonlasku Saanalla oli henkeäsalpaava kokemus.”

Puolessa välissä nousua vastaantulija varoitteli huipulla olevasta tuulesta, eikä turhaan. Huipulla tuuli oli todella voimakas ja pienet sumun seassa tulevat sadehiukkaset nipistelivät ihoa. Vaihtelevat sääolosuhteet saattavat yllättää, joten kannattaa muistaa pakata mukaan laadukkaat saden- ja tuulenpitävät varusteet.

Vaellus Pallastunturille

Torstaina meillä oli rento aamu eikä oikeastaan mitään suunnitelmia loppupäivälle. Päätimme kuitenkin ex tempore lähteä kävelylle Pallastunturille ja päädyimmekin lopulta reitille, joka kulki erään vuonon pohjalla pienen tunturipuron vierellä. Reitti oli ihana ja Iitu yritti kovasti kaveerata riekkojen kanssa. Illalla söimme hyvin, Andy valmisti meille loimulohta ja herkuttelimme Annan ja Andyn bravuurijälkkärillä eli paistetulla leipäjuustolla, lakkahillolla ja kermavaahdolla.

Perjantai oli viimeinen päivä ennen paluumatkaa! Ohjelmassa ei oikeastaan ollut siivoamisen lisäksi mitään erikoista, mutta kävimme pienellä kävelyllä Enontekiöllä ja bongasimme paljon poroja. Reissu kokonaisuudessaan ei oikeastaan olisi voinut olla onnistuneempi. Palasimme kotiin rentoutuneina ja virkistyneinä. Lappi yllätti kauneudellaa ja aionkin ensi keväänä lähteä uudestaan vaellukselle. En ole kovinkaan kokenut eräilijä, mutta kynnys lähteä luontoon rentoutumaan aleni huomattavasti valmiin varustepaketin kanssa. Tässä vielä tiivistetysti omat vinkkini onnistuneelle eräretkelle:

  • Panosta hyviin vaelluskenkiin rakkojen välttämiseksi (trust me, it's worth it!)
  • Varaudu nopeasti muuttuviin sääolosuhteisiin: pakkaa mukaan laadukas sade- ja tuulitakki sekä kerrospukeudu. Lämpötila saattaavat vaihdella paljon ja kesälläkin voi yöllä olla pakkasta. Toisaalta vaeltaessa saattaa tulla kuuma, jolloin kerroksia lisäämällä tai poistamalla et palele tai hikoile.
  • Jätä tarpeeksi liikkumavaraa matkasuunnitelmaan, koska me esimerkiksi pysähtelimme usein valokuvaamaan poroja ja maisemia.
  • Uskaltaudu nukkumaan teltassa! Laadukkaat varusteet takasivat sikeät yöunet ja absoluuttisen rentoutumisen.

Jatka lukemista

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla retkeilytrendeistä